maanantai 28. lokakuuta 2013

Haaveilua ikiomasta islantilaisneuleesta

Jotakuinkin viikko sitten posti ilahdutti toimittamalla kaksi tilaamaani käsityökirjaa. Toinen niistä oli "Islantilaisia neuleita", kirja joka vei minulta lähes yöunetkin. Tuon sivuvaikutuksen olin jo melkein arvannut tilatessani kirjaa, mutta ihan näin pahaksi en tilannetta kuvitellut.

Millä ihmeellä maltan mieleni ja hoidan joululahjat ensin kuntoon, ennen kuin saan upottaa sormet ja ajatukset ikioman paidan tekoon? Paitaa varten on hankittuna jo langat, joskaan ne eivät ole islanninlampaan villaa vaan SMC:n Extra Soft Merino Alpacaa (06019, 06012, 06003, 06048).


 Mm. tällaisia ihanuuksia löytyi kirjan sisältä






Onneksi ihania malleja on niin monta, että varmasti saan osan toteuttaa myös siitä aidosta ja oikeasta, näihin neuleisiin kuuluvasta materiaalista. Ja onneksi jouluun ei ole enää edes kahta kuukautta, eli enintään pari kuukautta siihen, kun pitää olla malli päätetty ja pääsee neuleen kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti