sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Akuuttiin sukkapulaan

Neulomisen kanssa harvemmin sopii samaan lauseeseen kiire, mutta nämä sukat tekivät poikkeuksen, tai jos ihan tarkkoja ollaan niin toinen näistä sukista. Suurin osa käytössä olevista sukista on kulunut puhki ja uudet piti saada nyt heti eikä ensi viikolla.

Toinen sukka oli jo valmiina keskeneräisten joukossa ja valikoitui kaikkien muiden joukosta pikaisesti valmistuvaksi helpon mallin ja paksun langan ansiosta. Eipähän siinä sitten kauaa mennytkään, kun uudet sukat pääsivät lämmittämään palelevia varpaita. Lauantai-iltana pari elokuvaa ja tällainen oli lopputulos:

Lanka: Viking Ville (704) ja Gjestal Janne (434)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Pellervo-lehdestä Metsäpolku
Koko:41-42
Silmukoita: 48
Langan kulutus: n.130g
 
Tuo mallihan on lähes, jollei jopa aivan täysin, sama kuin körttisukkissa. Mielessä alkoi pyöriä kaikkia muita väriyhdistelmiä, jotka sopisivat tähän malliin. Perussukkia kun aina tarvitaan, yleensä enemmän kuin ehtii tehdä.

Tänään kuitenkin olen koittanut keskittyä aiemmin neulomieni sukkien kirjomallin ohjeen kirjaamiseen, korjaamiseen ja koeneulomiseen. Vaatii aika täydellistä keskittymistä, mutta varren luonnostelma alkaisi olemaan valmis ja vihdoin toivottavasti myös oikein. Hiljaa hyvä tulee :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti