sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lankalaihis 2015: Tammikuun saldo

Huh, tammikuu on nyt sitten taputeltu lankojen ostamisen ja kulutuksen osalta. Harmillisesti saldo jäi plussan puolelle 43 grammaa.

Vuoden 2014 joulukuun lopussa tosiaan sorruin Lankamaailmassa oikein kunnolla ja plussasin varastoa 1500g. Siitä sitten lähti tämä laihistelu ja laskin tuon määrän tammikuun plussiin, koska osa valmistuvista töistäkin on aloitettu tai saatettu lähes valmiiksi viime vuoden puolella. Lisäystä tuli vielä tammikuun aikana 50g yhdestä kerästä Schachenmayr Merino Extrafine 85:a, jotta sain tehtyä toiseen vauvan pipo+huivi-settiin huivin. Yhteensä plussaa on varastoon kertynyt siis 1550g.

Tuntuu siltä, että oikein mitään ei ole saanut tammikuussa valmiiksi, mutta listailtuani valmiit huomasin, että onhan niitä nyt jokunen kertynyt kuitenkin.

pipo, 70g
3x sukat, yht. 406g
2x vauvan pipo+huivi-setti, yht. 192g
neuletakki 660g
huivi 179g

Yhteensä kulutusta 1507g, joka on oikeastaan hurjan paljon enemmän kuin olisin uskaltanut kuvitella. Pientä itsehillintää lankojen ostelemisen osalta ainakin maaliskuun loppupuolelle saakka, niin eiköhän tässä päästä vielä miinusmerkkisiin lukemiin. :)


2 kommenttia:

  1. Hieno kulutus! Tsemppiä vaan, kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy koittaa pitää tiukka linja ostosten suhteen helmikuussa, josko sillä keinolla päästäisiin miinuksen puolelle.

      Poista